Työ on yksi suuri epävarmuuden lähteeni. Teen tällä hetkellä opettajan töitä kuudennen luokan luokanopettajana, mutta en ole pätevä. Minulta puuttuvat kokonaan pedagogiset opinnot, joten olen melko itseoppinut opettaja. Olen useinkin hyvin varma siitä, että tämä ei ole minun alaani. Oppilailta ei yleensä saa kamalan paljon positiivista palautetta, mutta negatiivista sitäkin enemmän. Tekemisiäni kommentoidaan vaatteista, ulkonäköön ja luonteenpiirteisiin saakka. Yleisimpiä sanoja oppilaideni suusta ovat sää aina, sää et ikinä ja sää et koskaan.
Olen kuitenkin saanut positiivista palautetta työkavereilta, ja se lämmittää mieltä todella paljon. Kamalimpina päivinä, kun oppilaat ovat käyttäytyneet todella huonosti, on ihanaa kuulla työkaverilta, että luokka on minulla hyvin hallussa. Tänään esimieheni kysyi minulta, onko minulla vielä suunnitelmia ensi vuodelle ja saako minua kysellä töihin, jos sellaisia minulle löytyisi. Mahtavaa! Tiedän tehneeni hyvää työtä, kun minun halutaan epäpätevyydestä huolimatta jatkavan töitä samassa työpaikassa.
Ehkä tämä todella voisi olla minun alaani. Nyt vain täytyisi vain hankkia se pätevyys, niin töitä saattaisi oikeasti irrota vielä paremmin.
Blogini on jo saanut jonkin verran lukijoita, mutta yhtään kommentteja en ole vielä saanut. Olisi hienoa, jos kirjoittamistani asioista syntyisi keskustelua. Tarkoitukseni kuitenkin on päiväkirjatyyppisen kirjoittelun lisäksi pyrkiä herättämään ajatuksia. Kommentoikaa siis edes sitä, oliko blogissani mitään luettavaa, vai oliko sen sisältö täyttä potaskaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Epävarmuus työssä on myös merkki siitä, että tekemäsi työ on sinulle merkityksellistä. Haluat tehdä asiat hyvin, sinulle ei kelpaa vasemman käden jälki.
VastaaPoistaHalutessaan kehittyä oikeastaan asiassa kuin asiassa on tehtävä analyysia; mikä onnistui, mitä pitää parantaa. On osattava tasapainottaa onnistumisia ja epäonnistumisia, ettei arjen pienet onnistumiset(joita onnistumiset työssämme usein ovat) katoa. Itseä täytyy taputella olkapäälle pienistäkin asioista, koska valitettavasti muut sitä harvoin tekevät. Ja kun muut kehuvat, se täytyy painaa syvälle mieleen ja käyttää tulevaisuudessa voimavarana.
Minä toivon, että tulen tulevaisuudessakin puntaroimaan näitä asioita työssäni. Kun lakkaan välittämästä miten menee, minun täytyy etsiä jotain muuta.
Ihan huippu blogi! :) Paljon ajatuksia, jotka ovat olleet minunkin mielessäni.
En silloin heti tullut klikanneeksi itseäni lähettämäsi linkin kautta tänne blogiin. Nyt tässä netissä pyöriessäni muistin yhtäkkiä blogin olemassaolon ja uteliaisuuttani tulin lukemaan.
VastaaPoistaEpävarmuus omasta työssäonnistumisesta on tuttua. Rakentavaa palautetta kun noilta nuorilta asikkailta harvoin tulee. Sitten kun turhan harvoin saa palautetta työkavereilta tai esimiehiltä niin miettii itsekseen epävarmana, että selviytyykö töistää ihan hyvin. Tuntuu kuitenkin, että suomalaiseen menttaliteettiin ei kuulu kehyjen viljely ja huonosti tehdystä työstä saa herkemmin palautetta, jos ei suoraan niin omiinkin korviin vähitellen kulkevina seläntakanapuhumisina ainakin. Eli jos omaa työpanosta ei pahemmin ylemmältä taholta kommentoida niin on hoitanut työnsä kohtuu hyvin. Palaute meille pätkätyöläisille tulee sitten siinä jos saa jatkaa samassa työpaikassa useamman pätkän mahdollisuuksien mukaan.
Tämän kaiken perusteella pitäisi itse muistaa antaa myönteistä palautetta työkavereille silloin kun aihetta on eikä vaan syyllistyä arvostelemaan niitä ei niin onnistuneita tyyppejä selantakana.
Tsemppiä uuteen lukukauteen!