tiistai 14. syyskuuta 2010

Ulkonäkö elämän tärkeimpänä sisältönä

Vietin eräänä päivänä aikaa lueskelemalla erään tänä vuonna BB:stä jo pois potkitun nuoren naisen blogia. Blogissa tuo nuori nainen käsittelee lähinnä ulkonäköön ja julkisuuteen liittyviä asioita. Varmaankin eniten blogin lukijoita kohahduttanut aihe on bloggaajan 11-kohtainen lista kauneusleikkauksista, jotka hän haluaa itselleen teettää. Lista sisältää tavallisimpien leikkausten lisäksi esimerkiksi alaselän luiden kaiverruksen, lonkkaluiden hionnan sekä kaularangan pidennyksen. Kauneusleikkauslistan lisäksi bloggaajalla on omien sanojensa mukaan koneellaan kansioita esimerkiksi täydellisistä nenistä.

Aloin lukea tuota blogia viihdetarkoituksessa. Ajattelin, että se toimisi loistavana aivottomana nollauksena häästressin jälkimainingeissa. Valitettavasti blogi sai minut ennemminkin surulliseksi kuin piristyneeksi tai viihtyneeksi.

Blogista voi tietysti saada hyvin yksipuolisen kuvan ihmisen elämästä. Ulkonäköteemaisessa blogissa toki kirjoitellaan lähinnä ulkonäköön liittyvistä asioista. Jos ihmisen elämässä ulkonäkö todellisuudessakin näyttelee suurinta roolia, on se mielestäni äärettömän surullista. Kuinka surullista on se, että ihmisen omakuva pääsee vääristymään niin paljon, että hän käyttää elämänsä pohtien sitä, mitkä asiat omassa vartalossa ovat pielessä ja vääränlaisia! Olen varma, että moni kiinnostava ja oikeasti onnelliseksi tekevä asia ehtii ulkonäköä pohtiessa lipua huomaamatta ohi.

Elämässä on niin paljon kiinnostavia ja iloiseksi tekeviä asioita. Miksi siis kannattaisi keskittyä tuijottelemaan konkreettisesti omaan napaansa?

1 kommentti:

  1. Valitettavasti nuoremmilla ihmisillä ei ole muuta kuin ulkonäkö. Ehkäpä vanhempana tajuavat mistä elämässä on kyse.

    Niin, ja blogissani on sinulle yllätys.

    VastaaPoista